Onnenpantti on hyvän mielen arvonta, jossa tehdään hyvää pullonpalautuspanteilla.

Onnenpantti

Lahjoita palautuspanttisi ja osallistu arvontaan

Tee helposti hyvää palautuspanttiesi avulla! Osallistumalla Onnenpanttiin ja lahjoittamalla palautuspanteistasi saamasi summa tuet hyväntekeväisyyttä ja samalla osallistut arvontaan, jossa panttisummasi voi muuttua 2, 5, 50 tai jopa 10 000 euron arvoiseksi voitoksi. Pienimmät voitot ovat lahjakortteja siihen kauppaan, johon olet palauttanut tyhjät pullosi ja tölkkisi. 10 000 euron pääpalkinnon voi lunastaa joko K-ryhmän, S-ryhmän, tai Paygoo MasterCard® Gift -lahjakortteina.
Lahjoitukset

Auta apua tarvitsevia

Osallistumalla Onnenpanttiin autat apua tarvitsevia eri puolilla Suomea ja tuet tärkeää työtä, jota avustusjärjestöt tekevät. Tällä hetkellä Onnenpantin lahjoituskohteena on joko Suomen Punaisen Ristin toiminta, tai Suomen Olympiakomitean kautta lasten ja nuorten urheiluseuratoiminta. Kohde riippuu siitä, minkä lahjoituskohteen kyseinen kauppa on valinnut.
Suomen Punaisen Ristin kautta Onnenpantin lahjoituksilla tuetaan Suomen Punaisen Ristin paikallistoimintaa. Kriisi- ja konfliktitilanteiden sattuessa lahjoitukset voidaan ohjata Punaisen Ristin katastrofirahastoon, jonka turvin Punainen Risti auttaa äkillisen kriisin tai katastrofin kohdanneita meillä ja maailmalla.
Suomen Olympiakomitean lahjoitussummalla tuetaan suomalaisten lasten ja nuorten urheiluseuratoimintaa. Lahjoitusten avulla varmistetaan, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus liikkua ja harrastaa.
Lue lisää
Osallistu

Näin osallistut Onnenpanttiin

Onnenpanttiin voit osallistua valituissa K-ruokakauppojen ja S-ryhmän myymälöissä sijaitsevissa palautuspisteissä. Katso kartalta Onnenpantti-kauppojen sijainnit.
  1. Syötä tyhjät pullot ja tölkit automaattiin.
  2. Paina ONNENPANTTI-nappia.
  3. Tarkista arvonnan tulos automaatin tulostamasta palautuskuitista.
Pienemmät lahjakorttivoitot voit lunastaa kaupan kassalta ja päävoiton Onnenpantilta.
Onnenpantin yhden arvan arvo on 5 senttiä. Näin esimerkiksi 0,5 litran palautuspullon pantilla (20 senttiä) saa 4 kappaletta arpoja. Arvonta suoritetaan välittömästi ja kuluttaja saa tietää arvonnan tuloksen heti automaatin tulostamasta arpatositteesta.
Voititko
Ota yhteyttä
Postiosoite
Recycling Lottery Finland Oy
c/o Tuokko Ltd
Paciuksenkatu 25
00280 Helsinki
Usein kysyttyä